Muusikko Satu-Maija Aalto kuvasi Helsingin Sanomissa (22.4.2017) tarinaansa siitä, kuinka väsyi ja uupui jatkuvaan itsensä markkinoimiseen ja esillä olon paineeseen. Aihe on tuttu paitsi muusikoille, myös muille taiteilijoille sekä laajemmin luovaa työtä tekeville, joiden maailmassa korostuu pätkätyöläisyys, kilpailu samoista työpaikoista ja apurahoista.

Vastaanotolla kuulen taiteilijoiden luovivan erilaisten tarpeiden ja paineiden ristiaallokossa. Kuinka taata rauha oman taiteen tekemiselle samalla kun pitäisi olla näkyvä, markkinoida ja brändätä, somettaa ja luoda verkostoja? Helposti unohtuu, että tärkeää on antaa aikaa myös palautumiselle ja työstä irrottautumiselle. ”Tuntuu, että kadotin itseni siinä mainostamisen ja esillä olon maailmassa”, kuvaa Aalto kiteyttäen monen taiteilijan tunnistaman olotilan.

Taiteilijaksi ei tulla sattumalta, vaan taiteilijan lahjakkuus testataan satoja kertoja ennen ammatinvalintaa. Lahjakkuuden lisäksi taustalla on aina pitkäjänteistä työskentelyä: kymmeniätuhansia työn äärellä vietettyjä tunteja, keskittynyttä ja päämäärätietoista harjoittelua. Matkaan mahtuu takapakkeja ja myötätuulta, joskus onnekkaita sattumiakin. Kuinka taiteilijana sietää tätä epävarmuutta ja epälineaarista urakehitystä?

Työ taiteilijana ulottaa lonkeronsa herkästi vapaa-aikaan. Luova prosessi ei katso virka-aikaa, päiväkotien aukioloaikoja tai kunnioita yhteiskunnan rytmiä. Idea tai flow voi tulla ruokakaupassa, lenkillä tai unessa. Mieltä on vaikea sulkea. Toisaalta mieli voi täyttyä myös huolesta tulevaisuuteen liittyen: onko töitä tämän projektin jälkeen, entä puolen vuoden päästä? Mitä jos jokin tilaisuus menee ohi suun? Fokus ei voi samanaikaisesti olla tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Luovuuden mahdollistuminen vaatii läsnäoloa, hetkessä olemista sekä ajatuksellista tilaa. Jatkuva huolehtiminen tulevasta sabotoi luovuutta ja vie tilaa taiteelta.

Taiteilijan elämä on monesti tasapainoilua yksin olemisen ja esilläolon välillä. Taiteelliseen työprosessiin kuuluu yksinäisiä vaiheita, jolloin työtä tehdään eristyksissä. Omassa maailmassa hahmotellaan, haudutellaan, harjoitellaan ja hiotaan. Taide vaatii aikaa omien ajatusten parissa ja kaikilla taiteellinen prosessi ei edes siedä vuorovaikutusta. Omat ajatukset voivat muuttua vääristäväksi peiliksi: ”onko tässä mitään järkeä” tai ”häpäisenkö itseni jos julkaisen tämän”. Tällöin on viisasta hakea peilauspintaa ajatuksilleen ulkopuolelta.

Yksinolon ohella myös esilläolo voi muuttua ahdistavaksi. Kontrasti yksinolon ja itsensä markkinoinnin, saati julkisuuden välillä on suuri. Kirjan tai levyn julkaisun, teatteriesityksen ensi-illan tai taidenäyttelyn avajaisten jälkeen olo voi tuntua tyhjältä. Haastavaa onkin ammentaa itsestään yleisölle, esillä oloon ja markkinointiin siinä vaiheessa kun olo on kaikkensa antanut.

Taiteilija tarvitsee ympärilleen taiteilijoita. Kollegat edustavat omaa viiteryhmää, jotka jakavat taiteen palon, samankaltaisen ajatusmaailman ja ymmärtävät alan haasteet. Samalla kun toiset taiteilijat ovat merkittävä tuen lähde, ovat kollegat myös kilpakumppaneita. Muiden menestystä ei ole aina helppoa seurata vierestä ja kateus viriää herkästi. Ihmetystä ja surua herättää, jos kollegat loistavat poissaolollaan omista esityksistä tai jättävät huomioitta näyttelyn tai julkaisun. Aivan kuin toisen menestys olisi itseltä pois.

Kateus tulee taidemaailmassa ruokituksi myös ulkoa päin. Esimerkiksi kirjailijoiden kohdalla huomio jakautuu kapea-alaisesti: vuosittain muutamia teoksia nostetaan valokeilaan ja moni erinomainen teos jää vaille niiden ansaitsemaa huomiota. Kustantamoiden markkinointieurot tuntuvat suuntautuvan niille teoksille, jotka ovat jo valmiiksi menestyneet. Taide on kuitenkin pitkälti makuasia ja huomion jakautuminen kapeasti tuntuu syystäkin epäoikeudenmukaiselta.

Kuinka taiteilijana luovia tässä vaativassa maastossa, vahvistaa itseään ja sietää tilapäiset alamäet? Aalto muistuttaa, että on tärkeää toisinaan hakeutua ympäristöön jossa ei ole taiteilija. Viisasta onkin rakentaa tietoisesti itselleen muita rooleja ja näin vahvistaa oman minuutensa monipuolisuutta. Aina ei myöskään tarvitse olla hyödyllinen. Tauot, vastapaino ja irrottautuminen luovat tarpeellista olemisen tilaa. Tarvitaan taitoa pysähtyä kuulostelemaan, mitä minä tarvitsen juuri nyt? Tärkeää on, että opimme pitämään hyvää huolta itsestämme myös silloin, kun työskentely ei suju toivotulla tavalla.

Taiteilijuus on myös oman inhimillisyyden ja haavoittuvuuden kohtaamista ja sen hyväksymistä. Viisaina peileinä matkalla voi toimia ystävä, opettaja, mentori tai ammattiauttaja. Psyykkisessä valmennuksessa työskennellään usein itsetuntemuksen ja itsemyötätunnon vahvistamiseksi. Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa uskoa itseen ja tarjota työkaluja omannäköisen elämän ja uran rakentamiseksi. Kuten Aalto viisaasti toteaa: ”Ymmärsin, että parasta, mitä voi antaa toisille ihmisille, on olla sataprosenttisesti oma itseni. Enempää minun ei tarvitse yrittää”.

Marjukka Laurola