Pohdin blogitekstissä kuvataiteilijan työn erityispiirteitä, sen iloja ja haasteita sekä mahdollisuuksia psyykkiseen valmennukseen. Toimin itse ammatikseni kuvataiteilijana, jonka lisäksi koulutuspohjani on psykologiassa. Työkenttäni on monipuolinen: toimin oman taiteellisen työn lisäksi aikuistaidepedagogiikan, organisaatioiden ja opetuksen taidelähtöisen kehittämisen sekä yhteisötaiteen parissa. Tässä tekstissä pureudun nimenomaan kuvataiteilijan työhön.

Omassa taiteellisessa praktiikassani keskeisiä kysymyksiä on kehollisuuden ja moniaistisuuden kokemus havainnoinnissa sekä itse maalauksen ja piirustuksen tapahtumassa. Keskeistä on herkkä läsnäolo ja havainnointi, sekä materiaalien kanssa hyvin intuitiivinenkin työskentely. Maalatessa yhdistyvät sisäinen ja ulkoinen todellisuus – näiden kahden todellisuuden rajapinta – saaden materiaalisen muodon kankaalla tai paperilla. Tavallaan se on hyvin subjektiivista todellisuuden hahmottamisyritystä, jossa mielikuvitus ja materiaalit voivat luoda uusia, yllättäviäkin kokemisen maailmoja.

Tämä sisäisen ja ulkoisen todellisuuden kohtaaminen on rikastuttavaa ja tyydyttävää, kun työ sujuu hyvin. Työn takutessa juolahtaa mieleen, onko työllä merkitystä edes itselleni. Mitä teen silloin kun työ ei suju? Mistä ammennan luovuutta ja merkityksiä työhöni? Koen tässä hyvin tärkeäksi kiinnittymisen myös muihin kiinnostuksen kohteisiin, sekä omasta hyvinvoinnista – niin psyykkisestä kuin fyysisestä – hyvää huolta pitämisen. Kun en ota taiteen tekemistä liian vakavasti ja inspiroidun omista luovuuden lähteistäni: luonnosta, taiteen kokemisesta, keskusteluista, kohtaamisista, kirjoista, kokkaamisesta, matkustelusta ja joogasta, niin kuvan tekeminenkin voi saada parhaimmillaan uutta virtaa ja tuulta siipiensä alle.

Haasteeksi kuvataiteilijan työssä koen, että suurin osa siitä tapahtuu hyvin itsenäisesti ja muista ihmisistä erillisenä. Hyppy taidekoulusta itsenäiseksi taiteilijaksi voi olla aika suuri. Vasta näyttelyissä tai muissa esiintuloissa taiteellinen työ tulee näkyväksi. Näyttelyiden pitämiseen voi latautua suuret paineet sekä taloudellisesti että henkisesti. Galleriamaksut ovat suuria ja monet taiteilijat joutuvat tekemään useita muita töitä taloudellisen toimeentulon turvaamiseksi. Parhaimmillaan näyttelyt muodostuvat kokemukseksi, että työ tulee nähdyksi ja arvostetuksi, sekä syntyy dialogia ja kohtaamisia. Näyttelyt tarjoavat myös itselle mahdollisuuden nähdä tehty työ kokonaisuudessaan. Työ tulee itselle näkyviin ehkä jopa uudessa valossa ja laajemmassa kontekstissa sekä dialogissa ympäröivään maailmaan. Taiteilijana ilahduttavinta on kuulla ihmisten ajatuksia ja assosiaatioita teoksista – tämä keskustelukulttuuri Suomessa uupuu verrattuna esimerkiksi Iso-Britannian ja USA:n residenssi- ja koulukokemuksiini. Taiteilijan hyvinvointia voisikin olla tukemassa taiteesta keskustelun käytäntöjen kehittäminen ja niihin rohkaisu.

Kuvataiteilijan työskentelystä tulee näyttelyissä esille vain osa. Suuri osa työn käytännöistä – ainakin omalla kohdallani – on tutkimuksellista ja ajattelutyötä. Millä tavoin tutkimuksellisuus voisi tulla näkyville omalta osaltaan? Suuren osan työstä muodostaa myös oman työn managerointi, hakemusten tekeminen ja markkinointi. Haasteena on, että tässä voi myös oma taiteellinen työ jäädä manageroinnin ja markkinoinnin varjoon. Työn muuttuessa yrittäjämäisemmäksi, taiteellisessa työssä saattaa tulla kriisi – onko työllä arvoa, jos sitä ei kukaan osta? Kuka määrittää, milloin työ on hyvää ja se sujuu? Entä jos tunnustusta ei tule kilpailun ollessa alalla kovaa – onko se liian suuri uhka ammatilliselle itsetunnolle? Ihanteellista olisi pitkäjänteinen hyvä yhteistyö tuottajan/ kuraattorin/ galleristin kanssa. Peräänkuulutan myös taidekentän solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä nuorten ja vanhempienkin taiteilijoiden hyvinvointia rakentamassa. Opiskellessani Glasgow´ssa taiteen maisteriksi merkittävimpiä seikkoja oli ruohonjuuritason taidealan aktiivisuus, yhteisöllisyyden kokemus ja rohkaisu innovatiivisuuteen ”erheidenkin” uhalla.

Ammatilliset verkostot sekä monialaiset yhteistyöt ovat osoittautuneet omassa praktiikassani erittäin hedelmällisiksi. Voin lähestyä monialaista yhteistyötä ja yhteisöiden kanssa työskentelyä taiteilijan ammattitaidosta käsin ja opin valtavasti uutta kohtaamisessa ns. toiseuden kanssa. Yhteistyössä tehdyt näyttelyt taiteilijakollegoiden kanssa ovat myös olleet hyvin hedelmällisiä ja antoisia. Erittäin merkityksellisiä jaksoja oman taiteen tekemisen kannalta on ollut myös eri taiteilijaresidensseissä. Uudet havaintoimpulssit sekä omasta kulttuurista etäisyyden ottaminen synnyttävät uutta henkistä tilaa luoda. Koen myös opetuspraktiikan olevan hyvin olennainen osa taiteilijana toimimistani ammentaen niistä samoista kysymyksistä, jotka omassa työssäni kiehtovat ja kiinnostavat. Opiskelijoiden ohjaaminen kohti oman jäljen löytämistä on suurinta etuoikeutta toimia taiteilijana. Toinen suurimpia iloja on flow-tilan löytyminen maalauksessa ja piirustuksessa. Tämän saavutan parhaiten vanhan rakkauden kohteeni, elävän mallin piirustuksen parissa.

Miten säilyttää kipinä uuden luomiseen itsekseen omalla työhuoneella? Työhuonekäynnit, konkreettiset tai jopa virtuaaliset – voisivat olla osaltaan luomassa vuorovaikutuksellisuutta ja kohtaamisia. Myös katse ulos työhuoneelta voi olla virkistävää, omien tottumusten ravistelu. Palasin juuri kesäkoulusta Lontoosta, jossa paikallinen kuraattori ohjeisti: merkittävän taiteen suurin uhka on vanhan tavan ylläpitäminen sitä tiedostamatta. Se oli hyvä muistutus itselle materiaalisista kokeiluista ja rohkeudesta maalata. Pienellä vinkillä syttyi vanha palo maalata kankaalle, etsien meditatiivista läsnäoloa maalaamisen hetkessä ja tuoden jotain sisällä olevaa näkyväksi.

Elina Aho (Taiteen maisteri, kuvataitelija, psykologi)

Elina Ahon työskentelyyn voit tutustua tarkemmin Elinan nettisivuilla: https://elinaaho.carbonmade.com. Elinaan saat yhteyden: aho.elina@gmail.com.